Musiikin Teoria

1.1 Nuottiviivasto ja avaimet

Nuottiviivasto

Nuottiviivasto muodostuu viidestä vaakasuorasta viivasta ja niiden neljästä välistä ja niitä luetaan alhaalta ylöspäin. Jokainen viiva ja väli kuvaa diatonisen asteikon sävelen korkeutta. Viivaston viivat numeroidaan 1-5 kuten myös viivojen välit 1-4.

Saattaa samakin viiva tai väli kuitenkin tarkoittaa eri säveliä viivastossa. Sillä viiivastossa sävelen muodostaa alussa oleva nuottiavain.

Lisä- / apuviivat merkitään viivaston ylä- tai alapuolelle sisällyttämään korkeampia tai matalempia säveliä kuin yksikään viivaston viivoista jo vastaa. Apuviivan kohdalla nuotin pää on joko viivan päällä siten, että viiva halkaisee sen, tai alimman apuviivan alapuolella tai ylemmän apuviivan yläpuolella. Normaalisti g-avainta käytettäessä esimerkiksi niin, että alimman apuviivan alapuolella oleva nuotti kuvaa c1 säveltä, eli keski-C:tä.

Viivaston poikki menevä pystysuoraviiva erottaa tahdit viivastolla toisistaan.

Tupla- / kaksoisviivan tehtävän osana on erottaa sävelmän eri osuudet, se toimii merkkinä kohdassa, jossa sävellaji ja sen mukaisesti vaihtuva etumerkintä.

Kun mennään viivastoa alaspäin madaltuu nuotti. Kun mennään ylöspäin nuotti soi korkeammalta.

Nuottiavaimet

Nuottiavain, klaavi, on merkki joka määrittää sävelien asemat nuottiviivastolla. Myös eri avainten käyttö viivastolla määräytyy sen mukaisesti, mille sävel-alueelle kappale tai osuus on

merkitty viivastolla. Normaalisti se on vasemmalla sijaitsevin merkki viivastolla. Viivastossa voi myös esiintyä toinenkin klaavi, jos kappaleen sävelkulku muuttuu huomattavasti matalammalle tai korkeammalle kuin aikaisemmin. Ennen oli klaavi mikä tahansa se kyettiin sijoittamaan viivastolla mihin tahansa kohtaan, mutta nykyisin on niiden paikka vakiintunut tietyille viivoille.

Yleisimmin käytetty nuottiavain on G-avain. Se osoittaa nuottiviivastolla yksiviivaisen g-sävelen (g¹) paikan. Yleisin nykyisin käytetty nuottiavain ja myös lauluja nuotintaessa pääasiallisesti käytössä.

Yleisin on oheisessa kuvassa näkyvä G-avain, jossa oleva silmukka kiertää viivaston toista viivaa. Se osoittaa, että tämä viiva tarkoittaa yksiviivaisen oktaavin g-säveltä (g1). Sen mukaisesti viivaston viivat tarkoittavat alhaalta ylös lukien säveliä e1, g1, h1, d2 ja f2, välit taas säveliä f1, a1, c2 ja e. Sävel d1 merkitään tällöin nuotilla, jonka pää on välittömästi ensimmäisen viivan alapuolella, ja g2 nuotilla, jonka pää on välittömästi viidennen viivan yläpuolella. Näitä korkeammat ja matalammat sävelet merkitään käyttämällä apuviivoja

Diskanttiklaavi on käytetyin avain ja yleensä sitä käytetään suoraan synonyymina G-avaimelle. Diskanttiklaavi on kun G-avain sijoitetaan siten, että G-sävel on viivaston toisiksi alimmalla viivalla. Diskanttiavainta käyttävät mm. viulut, korkealle viritetyt vaskipuhaltimet ja lyömäsoittimet. Myös oikean käden osuus pianossa on usein kirjoitettu diskantille. Kitaran suhteen käytetään yleensä G-avaimen varianttia, jossa G-klaavin alapuolella on numero 8. Kitaranuotti soitetaan oktaavia alempaan kuin samalla avaimella varustettu pianonuotti.

F-klaavi eli bassoavain. Sen tehtävä on osoittaa f-nuotin paikka nuottiviivastolla (pieni f). Se on yleisesti käytetty nuottiavain. Se näyttää lähes aina pienen oktaavin f-sävelen olevan viivaston neljännellä viivalla ja siksi kutsutaan myös bassoavaimeksi. Useimmiten sähkö- ja akustisenbasson lisäksi se on käytössä yleensä pianosävellysten vasemman käden osuuksilla ja laulussa basso- ja baritoniäänissä.

Harvinainen F-baritoniavain osoittaa pienen f:n paikan kolmannelle viivalle. Vanhassa musiikissa kolmannella viivalla esiintyvä ns. baritoniavain saattaa olla merkittynä vielä vanhalla avaimella. Mutta nykyisin avain on kumminkin sama f-avain kuin neljännelläkin viivalla.

Neutraali avain

Käytössä lyömäsoittimissa mitkä eivät kykene tuottamaan määräkorkuisia säveliä.
Jolloin nuotit paljastavat vain rytmin ilman sävelkorkeutta. Joka viivastolla oleva viiva voi tarkoittaa yksittäistä soitinta. Myös voidaan vaihtoehtoisesti kirjoittaa jokaiselle soittimelle jää oma viivastonsa.

1.2 Sävelten nimet ja oktaavit

Sävelten nimet ja oktaavit

Sävelten nimet ovat Suomessa nimetty aakkosten mukaisesti a, h, c, d, e, f, g, a.

Poikkeuksena b on vaihtunut h:ksi. C on normaalisti aina lähtösävelenä ja on yllä mainituista sävelistä rakentuvan duuriasteikon perussävel. Nousevaa asteittaista sävel-nimien järjestystä c, d, e, f, g, a, h, c, kutsutaan myös juurisäveliksi. Kun kaksi säveltä on oktaavin päästä toisistaan ne kuulostavat samalta.

C, d, e, f, g, a, h, C,

Luonnollisesti ne ovat myös nimetty samalla tavalla. Joka tapauksessa ne on kyettävä erottamaan toisistaan, ja sen johdosta on keksitty nimeämistapoja sävelille jotka ovat eri oktaavialoissa.

1.3 Aika-arvot

Nuotit asetetaan viivastolla viivojen päälle, väliin ja myös apuviivoin tai ilman ala- että yläpuolelle. Ne paljastavat sävelkorkeuden ja niiden muoto taas keston. Viivastolla aina korkeammalla oleva nuotti soitetaan / lauletaan aina sitä korkeammalta. Nuottien aika-arvot täs ilmoittavat sävelen keston. Tauoilla on myös omat aika-arvot ja ne täysin vastaavat samoin nuottien aika-arvojen kanssa. Nuoteissa olevat varret osoittavat viivastolla joko ylös tai alas. Jos nuotin pää on kolmannen viivan alapuolella ja alas suuntaan.

Perusnuottiarvot

Nuoteissa ilmenevät murtoluvut kertovat joka sävelen kestoajan suhteutettuna kokonuottiin. Mikään nuotti ei kumminkaa omaa vakiaikaa, vaan tempo on osana niiden kestoissa.

Yhdistetyt aika-arvot

Poikkeukselliset jaot

Pitkät tauot

Lyhenteet

1.4 Tahtiosoitukset

Tahtiosoitukset
Tahtilajit ovat tasajakoisia, kolmijakoisia tai näiden variaatioita. Nuottien alussa on yleensä tahtiosoitus, jonka ylempi numero kertoo tahtiosien määrän ja alempi aika-arvon. Tahtilajillä määritellään käytössä olevat aika-arvot ja niiden määrä, mutta myös sisäistä metristä rakennetta tahdille. Compound meter -tahtiosoituksissa tahti jaetaan osiin siten, että tahti on pidempi kuin tahtiosoituksen aika-arvo. Esim. 6/8, 9/8 ja 12/8 muodostuvat yleensä aina 3/8 ‘iskuyksiköistä’ eli iskuna on kahdeksasosan sijasta pisteellinen neljäsosanuotti.

Myös lyhyempiä tai pidempiä aika-arvoja ja niiden määriä voi olla iskuyksikkönä kuin taulukossa on esitetty. Taulukossa suluissa oleville tahtilajeille jokin muu iskuyksikkö on tavallisempi kuin rivillä oleva. Esim. pisteellinen puolinuotti ¾-tahtilajissa on yleinen iskuyksikkö nopeissa tempoissa. 6/8-tahtilajissa pisteellinen neljäsosanuotti on taas tavallinen. Nuoteissa jos ei ole perinteistä tahtiosoitusta, vaan se korvataan C kirjaimella, niin se tarkoittaa 4/4- tai 2/4-tahtiosoitusta.

1.6 Etumerkit

Etumerkit

Etumerkkiä käytetään nuottikirjoituksessa osoittamaan sävelen koroitus tai alennus kromaattisella asteikolla tai palautetaan aiemmin tehty koroitus tai alennus originaaliin.

Etumerkki voi olla kiinteä tai tilapäinen. Kiinteitä etumerkkejä on kaikissa sävellajeissa paitsi C ja Am.

Kiinteäetumerkintä taas kuvaa pysyvästi voimassa olevaa etumerkkien yhdistelmää joka taas kertoo sävellajin musiikissa. Kiinteätetumerkit ovat koko sävellyksen ajan voimassa, ellei niiden vaikutusta kumota tilapäisesti niin ne vaikuttavat kaikissa oktaavialoissakkin.

Kesken kappaleen jos sävellaji vaihtuu, niin vaihtumiskohtaan tahtiviivan eteen merkitään uuden sävellajin mukaiset etumerkit. Tällöin samaan yhteyteen kirjoitetaan lisäksi palautusmerkit ennestään voimassa olevien pysyvien etumerkkien kumoamiseksi.

Tilapäiset etumerkit

Tilapäisiä etumerkkejä käytetään, kun sävellajissa poikkeavasti käytetään siihen varsinaisesti kuulumattomia säveliä, muunnesäveliä. Nuottikirjoituksen kannalta myös harmonisen mollin korotettu 7. sävel sekä melodisen mollin korotetut 6. ja 7. sävel käsitetään muunnesäveliksi, vaikka niitä ei yleisyytensä vuoksi pidetä muunnesävelinä sanan varsinaisessa merkityksessä. Tilapäinen etumerkki kirjoitetaan välittömästi nuotin eteen. Se on voimassa vain siinä oktaavialassa, johon se on merkitty ja vain saman tahdin ajan, ellei sen vaikutusta jo sitä ennen kumota palautusmerkillä.

Ylennysmerkki

Ylennys- eli koroitusmerkki nimensä mukaisesti ylentää sävelen sävelkorkeutta puolisävelaskeleella. Ylennysmerkin symboli #.

Alennusmerkki

Alennus- eli b-merkki nimensä mukaisesti alentaa sävelen sävelkorkeutta puolisävelaskeleen verran. Alennusmerkin symboli on b.

Palautusmerkki

Palautusmerkki kumoaa voimassa olevan ylennyksen tai alennuksen tahdin loppuun asti. Palautusmerkin symboli on ♮.

Kaksoisalennus- ja -koroitusmerkit

Kaksoisalennusmerkki bb ja kaksoiskoroitusmerkki alentavat ja ylentävät säveltä kokosävelaskeleen verran. Esim. C ylennetään D:hen ja C alennetaan Bb. Tavallisesti kaksoiskoroitusta käytetään ylentämään jo etumerkinnässä olevaa ylennettyä nuottia, esim. melodisen- tai harmonisen mollinjohtosävelestä. Kaksoisalennusta taas samaten käytetään yleensä alentamaan jo etumerkinnässä alennettua nuottia.

Sävelaskel ja puolisävelaskel

Pianon kosketinta käytetään nyt esimerkkinä. C – Cis on puolisävelaske ja C – D on koko sävelaskel.

1.7 Kertausmerkit
Kappaleen toistuvia osia ei tarvitse kirjoittaa uudelleen, jos käytetään kertausmerkkejä.

On kolmenlaisia kertausmerkkejä.

Kertaa iskuja
Kertaa tahteja
Kertaa rakenneosia

Iskunkertausmerkin yleisin käyttötapa rytmimusiikissa on osoittaa pulssin kulkua nuottikuvassa. Isku tulee toistaa yhtä monesti kuin tahtiin on merkitty kenoviivoja. Rytmimusiikissa iskunkertausmerkit ovat kumminkin yleisemmin käytössä, kuvaamassa pulssinkulkua nuottikuvassa esim. rumpu- tai kitaranuoteissa.

Yhden tahdin mittainen kertausmerkki (laiskantahti) kirjataan prosenttimerkillä. Jos tahtikertausmerkkejä on useita peräkkäin ne kannattaa numeroida lukemisen helpottamiseksi.

Kertausmerkkien sisään jäävä tahti tai useampi tai kokonainen rakenneosa toistetaan (soitetaan/lauletaan kahdesti). Kertausmerkkejä tulisi mieluusti käyttää vain saman rakenneosan ja saman nuottisivun sisällä. ’

Nuottien rakennemerkinnöillä merkitään hankalampia rakenteita, kuin esim. kertausmerkkien kanssa on mahdollista esitää.

Perinteisesti näistä muodostettuja kirjauksia ovat:

D.C. = ensimmäisellä kerralla merkinnän kohdalta hypätään nuotin alkuun, toisella kerralla jatketaan merkinnän kohdalta normaalisti eteenpäin;
D.S. = ensimmäisellä kerralla merkinnän kohdalta hypätään taaksepäin segno-merkkiin, toisella kerralla jatketaan merkinnän kohdalta normaalisti eteenpäin;
D.C. al Fine = merkinnän kohdalta hypätään nuotin alkuun, jatketaan fine-merkinnän kohdalle ja lopetetaan siihen;
D.S. al Fine = merkinnän kohdalta hypätään taaksepäin segno-merkkiin, jatketaan fine-merkinnän kohdalle ja lopetetaan siihen;
D.C. al Coda = merkinnän kohdalta hypätään nuotin alkuun, jatketaan koodamerkin kohdalle ja hypätään koodaan;
D.S. al Coda = merkinnän kohdalta hypätään taaksepäin segno-merkkiin, jatketaan koodamerkin kohdalle ja hypätään siitä koodaan.

1.8 Palkit ja Kaaret

Palkit

Kaksi tai useampi 1/8 nuotti tai sitä pienempi aika-arvo voidaan yhdistetään toisiinsa palkeilla ilman väkärien rustaamista yksinkertaisemmalla kirjoitustavalla. Nuotin varren päähän piiirretään palkit ja niiden paksuus (musteella kirjoitettaessa) on n. puolet viivaston välistä:

Sävelten rytminen liittyminen toisiinsa osoittuu palkeissa samalla, etenkin metrisessä musiikissa.

Eli palkillinen nuotti on enintään kahdeksasosanuotti ja se kesto on puoli-iskua. Mitä useampi palkki sen vähemmän se kestää. Esim. yksi isku kun se jaetaan kahtia, tulee kaksi iskua samassa ajassa kuin ensimmäinen yksi isku jne jne.

Lyhyistä samankestoisista nuoteista muodostuneet lyhyet lausekkeet, pystytään yhdistämään kanssa palkeilla.Tämä on yleisempää ametrisissa osuuksissa. Vanhoissa laulumusiikkinuoteissa palkit ovat usein vain silloin käytössä kun kahdesta useampaan peräkkäiset nuotit ovat laulun sanojen tavussa.

Nykyaikana on sävelletään paljon, jossa perinteistä metriikkaa ei noudateta, palkkien käyttö vaihtelee riippuen säveltäjästä ja julkaisijasta, jotka usein käyttävät epäsäännöllisiä palkkeja korostamaan erityisiä rytmisiä kuvioita.

Kaaret

Kaari ovat vähintään kahden nuotin ylä- tai alapuolella. Ne sitovat yhdistämänsä nuotit yhteen. Jos sävelet ovat samankorkuisia, lasketaan yhteen niiden kestot. Näin muodostuu yksi ainoa pidempi sävel.

Yhdyskaari

Yhdyskaarella yhdistetään kaksi samaa säveltä yhdeksi säveleksi. Esimerkiksi sidottaessa kaksi puolinuottia yhdyskaarella, muodostuu niistä yhteensä neljän iskun mittainen sävel. Yhdyskaarella merkitään monen nuotin iskujen rajan, iskualojenrajan tai yli tahtiviivan meneviä ääniä useamman nuotin avustuksella. Yhdyskaari piirretään aina nuotinpään puolelle.

Side- ja legatokaari

Sidekaaren rajaamat nuotit esitetään sitoen (legato). Se tarkoittaa, että sidekaaren sitomat nuotit soitetaan yhtäjaksoisesti (samalla alukkeelle / hengityksellä / jousensuunnalla). Sidekaaren yhdistämät nuotit ovat samalla korkeudella, mutta legatokaaressa yleensä eivät.

Kaari liittää sävelet saumattomasti yhteen. Laulunuoteissa legatokaari osoittaa yleensä sen, että sen yhdistämät sävelet sisältyvät samaan tavuun ja että sävelkorkeus vaihtuu myös kesken tavun.

Legatokaari

Musiikinteoria

Osa 2

Sävellajit

Etumerkinnän tarkoituksena on kertoa, mikä sävellaji on kappaleessa. Sävellaji on sävelasteikkoon perustuva säveljärjestelmä, jonka toonikana (perussävelenä) on jokin 12-sävelasteikon sävelestä. Tietyssä sävellajissa soitettavassa kappaleessa käytetään pääosin kyseiseen sävellajiin kuuluvia säveliä. Sävellajeihin perustuvaa musiikkia kutsutaan tonaaliseksi vastakohtana atonaaliselle ja modaaliselle musiikille.

Asteikkojen avulla sävellajien hahmoitus on helppoa. Asteikot ovat yhden oktaavin sisällä olevia sävelten valikoimia. Sävelet ovat valittu asteikkoon siten, että suhteet toisiinsa ovat samanlaiset.

Sävellaji on aina sidottu toonikaan, kun taas sävelasteikko voidaan aloittaa mistä sävelestä hyvänsä. Länsimaalaisessa musiikissa yleisimmät sävellajit ovat duuri ja molli. Molempien perustus tulee diatonisesta asteikosta. Tärkein ero mollissa ja duurissa on terssin (kolmannen sävelen) korkeusero duurissa kokosävelaskel ja mollissa puolisävelaskel.

Duuria ja mollia, joilla on sama toonika, sanotaan muunnossävellajeiksi, esim c ja cm. Duuria ja

mollia, joilla on sama etumerkki, sanotaan rinnakkaissävellajeiksi.

Ylennysmerkkiset sävellajit

G-duuri ja e-molli: yksi risti, korotettu sävel fis;
D-duuri ja h-molli: kaksi ristiä, korotetut sävelet fis ja cis;
A-duuri ja fis-molli: kolme ristiä, korotetut sävelet fis, cis ja gis;
E-duuri ja cis-molli: neljä ristiä, korotetut sävelet fis, cis, gis ja dis;
H-duuri ja gis-molli: viisi ristiä, korotetut sävelet fis, cis, gis, dis ja ais;
Fis-duuri ja dis-molli: kuusi ristiä, korotetut sävelet fis, cis, gis, dis, ais ja eis;
Cis-duuri ja ais-molli: seitsemän ristiä, kaikki sävelet korotettuja.

Alennusmerkkiset sävellajit

F-duuri ja d-molli: yksi , alennettu sävel b;
B-duuri ja g-molli: kaksi :tä, alennetut sävelet b ja es;
Es-duuri ja c-molli: kolme :tä, alennetut sävelet b, es ja as;
As-duuri ja f-molli: neljä :tä, alennetut sävelet b, es, as ja des;
Des-duuri ja b-molli: viisi :tä, alennetut sävelet b, es, as, des ja ges;
Ges-duuri ja es-molli: kuusi :tä, alennetut sävelet b, es, as, des, ges ja ces;
Ces-duuri ja as-molli: seitsemän :tä, kaikki sävelet alennettuja.

Kvinttiympyrä

Kellon näköinen ympyrä, joka kuvaa jokaista molli- ja duurisävellajia ja niiden etumerkintään. Etumerkittömät sävellajit C ja Am ovat kello 12 kohdalla. Näistä siirrytään ulkoreunaa pitkin myötäpäivään yksi ylennysmerkki kerrallaan tai sisäreunaa vastapäivään yksi alennusmerkki kerrallaan. Jokin duuri- ja mollisävellaji muodostuu jokaisen kellon tunnin kohdalle riippuen ylennysten tai alennusten määrästä.

Vierekkäiset sävellajit ovat kvintin päässä toisistaan. Myötäpäivään kvintti ylöspäin ja vastapäivään kvintti alaspäin. Myös etumerkintöjen ylennysten ja alennusten välimatka toisistaan on aina kvintin matka ylös tai alas.

Kvinttiympyrässä samalla viivalla olevien ylennys- ja alennusmerkkisten duuri- ja mollisävellajien kohtaaminen tarkoittaa sitä, että ne soivat samalta korkeudelta vaikkakin ne kirjoitetaan eri tavalla. Kello kuuden kohdalla Gb-duuri ja F#-duuri soivat samalla tavalla vaikkakin toisessa on kuusi ylennysmerkkiä ja toisessa kuusi alennusmerkkiä.

Kvinttiympyrä on perustana asteikoilta soittamiseen.

Asteikot

Musiikin ymmärtämisen perustana on sävelien hallinta. Sävellaji tulee osata tunnistaa kappaleesta jo senkin vuoksi, että kykenee soittamaan oikeita ääniä. Kappaleen rakenteelliset tehtävät perustuvat suurimmalta osin sävellajin sisäisiin jännitteisiin. Sävellaji ilmaistaan etumerkinnässä. Jokainen etumerkintä edustaa yhtä mollia ja yhtä duuria jotka ovat rinnakkaissävellajeja. Kappaleen sisältö paljastaa sitten kumpi sävellaji on kyseessä eli mikä on perussävel (toonika).

Diatoninen sävelasteikko

Asteikko on asteittain etenevä säveljoukko, jossa on järjestettyjä säveltasoja. Usein myös asteikot liitetään sävellajikäsitteeseen ja tonaalisuuteen. Esim. C sävellajissa olevan kappaleen melodian sävelistä voidaan muodostaa C asteikko. Asteikon ulkopuolelle jäävät sävelet ovat asteikolle vieraita. Käsitteenä asteikon syntyyn on vaikuttanut mm. säveltasomateriaalin jäsentämisen tarve. Jos kappaleessa käytetään useasti säveliä eri sävellajeista niin, että sävellaji muuttuu niin tulee aina merkitä uudelleen sävellaji. Sävellajit eivät ole sidottuja sävelien korkeuksiin, vaan ainoastaan sävelten keskinäisiin korkeuseroihin.

Periaatteessa on olemassa lukematon määrä erikorkuisia säveliä, mutta normaalisti käytettävien sävelten määrä rajataan musiikissa. Ihmisen korva ei kykene kuulemaan kauhean korkeita tai matalia ääniä (ihmisen kuuloaste n. 20 – 20000 Hz), sen takia musiikissa niitä ei kannata käyttää. Kaikki sävelet eivät soi yhteen kuulostaen hyvältä, vaan kuulostavat epävireisiltä tai riitasointisilta. Mikä sitten koetaan riitasointiselta (dissonoiva) tai tasasointiselta (konsonoiva) riippuu kuulijasta ja hänen kulttuuristaan. Riitasointisuus ja tasasointisuus perustuu myös tiukasti matematiikkaan ja fysiikkaan eivätkä siksi ole pelkästään kultturellisia käsitteitä. Länsimaissa suositaan normaalisti hyvin puhtaita säveliä, mikä taas rajoittaa käytössä olevaa sävelvalikoimaa.

Osa soittimista viritetään tiettyyn asteikkoon joko niin, että soitin soi ainoastaan tietyssä sävellajissa (huuliharppu) tai kromaattiseen asteikkoon viritettynä mahdollistuu soitto mistä sävellajista tahansa (kitara).

Pentatoninen sävelasteikko

A-molli pentatoninenasteikko 5. asemaa

Pentatoninen asteikko muodostuu viiden kvintin sarjasta. Siinä on siis ainoastaan viisi säveltä per oktaavi, toisin kuin länsimaissa suositulla diatonisessa asteikossa (seitsemän säveltä). Tämän vuoksi pentatoninenasteikko käsitetään yleensä molli- tai duuriasteikon muunnelmaksi josta puuttuu kaksi säveltä. Pentatoninen asteikko on laajasti käytössä musiikissa maailmalla.

Erillaisia pentatonisia asteikkoja

Erillaiset pentatoniset asteikot voidaan jakaa kahteen leiriin hemitonisiin ja anhemitonisiin. Anhemitonisissa asteikoissa ei ole puolisävelaskelta, hemitonisessa on.

Diatoninen sävelasteikko

Seitsen sävelinen asteikko joka muodostuu kun pentatoniseen asteikkoon lisätään kaksi säveltä lisää. Se eroaa muista seitsen sävelisistä asteikoista siten, että siinä on puolisävelaskeleita kaksi ja että niiden etäisyys on mahdollisimman suuri. Länsimaalainen musiikki pohjautuu normaalisti diatoniseen asteikkoon. Diatonisen asteikon sävelet ovat johdettavissa puhtaista kvinteistä yhteen laskemalla niitä.

c-g, g-d, d-a, a-e, e-h, ja h-f

Kromaattinen sävelasteikko

Puolisävelaskeleittain etenevä asteikko, eli oktaavissa on 12 säveltä. Kromaattinen asteikko muodostuu esim. pianolla niin, että oktaavialueen aikana soittaa jokaisen valkoisen ja mustan koskettimen. Se on kokonaisuudeltaan tasalaantuinen siinä ei ole puoli- ja kokosävelaskel vaihtuvuuksia kuten molli- ja duuriasteikoissa.

Molliasteikot

Molliasteikoiksi luokitellaan sävelasteikot, joissa toisen ja kolmannen asteen välillä on puolisävelaskel.

Luonnollinen molliasteikko

Diatonisen asteikon osa, joka on rakenteellisesti identtinen aiolisen moodin kanssa. Esim. c, d, e, f, g, a, h, aiolinen moodi a, h, c, d, e, f, g. C-duurin rinnakkaissävellaji on a-molli.

Harmoninen molliasteikko

Sisältää johtosävelen (seitsemäs aste), mikä tekee V asteen soinnusta duurisoinnun ja niin mahdollistaa soinnun dominanttisen funktion. Asteikko sisältää puolitoistasävelaskelen (y2) siksi se ei ole diatoninen.

Melodinen molliasteikko

Melodinen molliasteikko esitetään normaalisti nousevana ja laskevana muotona. Nousevassa sävelkulussa on johtosävelen lisäksi myös koroitettu 6 aste, niin vältytään y2:lta joka ei alunperin kuulu länsimaisen musiikin perinteeseen. Kun sävelkulku laskee tavallisesti kuudes ja seitsemäs aste esitetään luonnolisen molliasteikon mukaan, jolloin saavutetaan mollisävelen tuntu selkeämmin. Se on ainoa asteikko seka alas- että ylöspäisenä.

Nousevasta muodosta käytetään yleisesti nimitystä jazzmolliasteikko. Neljä peräkkäistä kokosävelaskelta vaikka kyseessä on molliasteikko. Ero vastaavaan duuriasteikkoon on ainoastaan molliterssi duuriterssin sijaan.

Laskeva

Nouseva

Itämainen molliasteikko

Sisältää kaksi ylinousevaa sekuntia. Siitä on käytetty myös nimiä ¨mustalaismolli¨ ja ¨unkarilaismolli¨.

Itämainen molli luetaan suomalaisissa musiikinteorian oppikirjoissa molliasteikkoihin kuuluvaksi. Siitä on käytetty myös nimityksiä ”unkarilainen molli” ja ”mustalaismolli”. Se sisältää kaksi ylinousevaa sekuntia (T S y2 S S y2 S).

Asteikko muodostelmia

Asteikko muodostelmia on käytännössä rajaton määrä. Synteettisiä ja symmetrisiä asteikkomuodostelmia on käytetty 1900-luvun taidemusiikissa. Niiden ominaispiirteenä on säännöllisesti toistuva intervalli rakenne. Yleisimmät on kokosävelasteikko, joka muodostuu pelkistä suurista sekunneista, ja kokopuolisävelasteikko, joka muodostuu pienten ja suurten sekuntien vuorottelusta. Näille asteikoille ominaista on, että ne luovat vapaan kellumisen vaikutelman pikemminkin kuin dynaamista harmonista liikettä.

Permusointi

Tarkoittaa, että asteikon alkuperäisistä sävelistä muodostetaan uusia asteikko muodostelmia siirtämällä perussäveltä. Nämä ovat alkuperäisen asteikon moodeja.

Pentatonisesta c-asteikosta saadaan esimerkiksi seuraavat moodit: 1) d-e-g-a-c-d, 2) e-g-a-c-d-e 3) g-a-c-d-e-g, 4) a-c-d-e-g-a. Perussävelen siirtyminen paikasta toiseen muutta asteikon luonnetta toisenlaiseksi, koska asteikon intervallisuhteet perussäveleen muuttuvat. Moodit voidaan tranponoida alkaviksi mistä sävelestä hyvänsä.

Lyydinen moodi

Syntyy kuuden nousevan kvintinsarjasta jotka lähtee perussävelestä. Lyydisessä moodissa on maksimaalinen määrä koroituksia. Perussävel D lyydinen moodi on + -merkkinen duuri. Se saadaan lisäämällä duurin etumerkistöön seuraava koroitus tai poistamalla viimeinen alennus duurista. Esim. A-duuriin kuuluu kolme koroitusta cis, fis ja gis, kun näihin lisätään seuraava koroitus dis, saadaan a-lyydinen asteikko. Es duuriin kuuluu kolme alennusta b, es ja as, kun otetaan viimeinen alennus as pois saadaa es-lyydinen asteikko.

Jooninen moodi

Muodostuu viidestä nousevasta ja yhdestä laskevasta kvintistä. Sen rakenne on sanma kuin duurin, eli jokaista duuriasteikkoa voidaan kutsua jooniseksi.

Miksolyydinen moodi

Muodostuu neljästä nousevasta kvintistä ja kahdesta laskevasta, esim. d, e, fis, g, a, h, c, d. Se on – -merkkinen duuri. Ja se saadaan poistamalla duurin etumerkeistä viimeinen koroitus tai lisäämällä seuraava alennus.

Doorinen moodi

Muodostuu kolmesta nousevasta ja kolmesta laskevasta kvuintistä, esim. d, e, f, g, a, h, c, d. Sen rakenne on symmetrinen: suuret ja pienet sekunnit seuraavat toisiaan samassa järjestyksessä asteikon alusta loppuun kuin lopusta alkuun.

Aiolinen moodi

Muodostuu neljästä laskevasta ja kahdesta nousevasta kvintistä, esim. d, e, f, g, a, bb, c, d. Sen rakenne on sama kuin luonnollisen mollin. Jokaista luonnollista molliasteikkoa voi kutsua aioliseksi moodiksi.

Fryyginen moodi

muodostuu viidestä laskevasta ja yhdestä nousevasta kvintistä, esim. d, es, f, g, a, bb, c, d. Se on- -merkkinen molli. Jos otat viimeisen korotuksen mollin etumerkeistä pois tai lisäät seuraavan alennuksen mollista muodostuu fryyginen moodi.

Lokrinen moodi

Muodostuu kuudesta laskevasta kvintistä, esim. d, es, f, g, as, bb, c, d. Siinä on maksimaalinen määrä alennuksia. Kun poistat mollin etumerkeistä kaksi viimeistä korotusta tai lisäät kaksi seuraavaa alennusta muodostuu lokrinen moodi.

Moodien symmetria

Tarkoittaa, että lyydisen moodin intervallirakenne alhaalta ylös on sama kuin lokrisen moodin ylhäältä alas. Samanlaisia symmetrisiä pareja ovat miksolyydinen ja aiolinen moodi ja jooninen ja fryyginen moodi. Doorinen on itsessään symmetria, se on samalla rakenteella alusta loppuun kuin lopusta alkuun. Eri moodien vaatimat korotus- ja alennusmerkit tulevat samassa järjestyksessä kuin kvinttiympyrään perustuvassa duuri-molli -sävellajijärjestelmässä. Kun moodien perussävelenä on d, huomataan lisäksi, että korotukset ja alennukset tulevat symmetrisessä järjestyksessä säveleen d nähden.

Asteikko muodostelmia

Intervallit

On yleisin tapa kertoa musiikissa kahden sävelen ero. Jokainen intervalli kuvaa kahden sävelen eroa nuottiviivastolla.

priimi	1	oktaavi	8	kvintdesiimi	15
sekunti	2	nooni	9
terssi	3	desiimi	10
kvartti	4	undesiimi	11
kvintti	5	duodesimi	12
seksti	6	tredesiimi	13
septimi	7	kvartdesiimi	14

Ne voidaan jakaa neljään ryhmään:

1) Avosävyiset: puhtaat intervallit syntyy yläsävelsarjan äänistä 1-4. 1:1 priimi, 1:2 oktaavi, 2:3 kvintti ja 3:4 kvartti.

2) Sointusävyiset intervallit voidaan selittää yläsävelsarjan osasävelillä 4-16. Yläsävelsarja tuottaa useita erillaisia sekunteja, terssejä, sekstejä ja septimejä. Näiden kohdalla voidaan puhua tuetyustä sävellajivyöhykkeestä, jonka sisällä intervalli yleensä hahmotellaan.

3) Konsonoivat Tasasointiset intervallit, joissa sävelten taajuuksien suhteet kyetään ilmaisemaan pelkkien kokonaislukujen avulla.

4) Dissonoivat Pienet ja suuret sekunnit ja septimit sekä tritonu (ylinouseva kvartti) on nimetty dissonoiviksi(riitasoinnuilliseksi). Harva enää nykyään kyllä pitää suurta sekuntia tai septimiä dissonanssina.

Ylinousevat

Kun puhdasta intervallia kasvatetaan puolisävelaskeleella.

Vähennetyt

Kun puhdasta intervallia lasketaan puolisävelaskeleella.

Käänteisintervallit

Kun alkuperäiseen intervalliin lisätään intervalli joka tuottaa oktaavin. Käänteisintervallit ovat:

priimi (1) – oktaavi (8)

pieni sekunti (p2)- suuri septimi (s7)
suuri sekunti (s2)- pieni septimi (P7)
pieni terssi (p3)- suuri seksti (s6)
suuri terssi (s3)- pieni seksti (p6)
kvartti (4)- kvintti (5)
ylinouseva kvartti (y4)- vähennetty kvintti (v5)

Soinnut

Samaan aikaan kolmen tai useamman sävelen sointi. Käytännössä sointuna voi hahmottua esim. desiimi-intervalli (s10: duurisointu, p10 : mollisointu). Kolmisointu muodostuu kahdesta terssistä jotka ovat päällekkäin. Nelisoinnuissa terssejä on kolme, viissoinnuissa neljä jne. Terssipinoajattelu on muokannut paljon käsityksiämme soinnuista. Soinnut nimetään niiden toonikan (perussävelen) mukaan jonka päälle terssipino pystytetään. Harmoniaa käytetään soinnun synonyyminä, mutta sillä voidaan tarkoittaa myös soinnutusta.

Kolmisointu

Länsimaalaisessa musiikissa kolmisointua pidetään soinnullisen ajattelun perustana. Se muodostuu pohjasävelestä, terssistä ja kvintistä, eli kahdesta päällekkäisestä terssistä. Jos alempi tersseistä on suuri ja ylempi pieni on kyseessä duurisointu. Jos taas ylempi on pieni ja alempi suuri on kyseessä mollisointu. Kummassakin soinussa on kvintti puhdas. Vähennetyissä kolmisoinnuissa kummatkin tersseistä ovat pieniä, kvintti vähennettynä. Ylinousevassa molemmat terssit ovat suuria ja kvintti on ylinouseva.

s3 + p3 = duurisointu
p3 + s3 = mollisointu
p3 + p3 = vähennetty kolmisointu
s3 + s3 = ylinouseva kolmisointu

Nelisointu

Kolmen päällekkäisen terssin muodostamia neljän sävelen ns. terssipinoja kutsutaan nelisoinnuiksi, eli septimisoinnuiksi.

1) Duuriseptimisointu joka rakentuu duurista ja pienestä septimistä, esim. c7.

2) Duuriseptipisointu joka rakentuu duurista ja suuresta septimistä, esim cmaj7.

3) Molliseptimisointu joka rakentuu mollista ja pienestä septimistä, esim cm.

4) Mollisuurseptimisointu joka rakentuu molluista ja suuresta septimistä, esim cmmaj7.

5) Ylinouseva suurseptimisointu, joka rakentuu ylinousevasta kolmisoinnusta ja suuresta septimistä, esim cmaj7+5

6) Vähennetty pienseptimisointu joka rakentuu vähennetystä kolmisoinnusta ja pienestä septimistä, esim cm7-5

7) Vähennetty vähennettyseptimisointu joka rakentuu vähennetystä kolmisoinnusta ja vähennetystä septimistä, esim cdim.

Musiikin Teoria

Musiikin teoria

The Journey Begins